KoKiVa-hankkeen esittely

Vipuvoimaa EU:lta 2014 - 2020
Euroopan unioni Euroopan sosiaalirahasto
Artikkelikuva

KoKiVa-hanke (Nuorten koulutusalakiinnostus ja valintojen tukeminen työelämävierailuilla sukupuolisensitiivisesti) on alkanut kesäkuussa 2022 ja sen rahoittajana toimii Euroopan sosiaalirahasto, ESR. Hanke päättyy lokakuussa 2023. Projektia koordinoi Oulun yliopisto ja Oulun kaupungin Sivistys- ja kulttuuripalvelut (Siku) toimii osatoteuttajana. 

Tavoitteenamme on, että nuoret rohkenisivat valitsemaan koulutus- ja uravalintoja omiin vahvuuksiinsa ja kiinnostuksenkohteisiinsa pohjaten. Lisäksi pyrimme löytämään keinoja vähentämään usein lapsuudesta asti muodostuneiden, työuria koskevien ennakkokäsitysten ja sukupuolen vaikutuksia nuoren uravalintoihin. Hankkeessa kehitämme työelämävierailuja laadullisesti, arvioimme niiden toiminnallisuutta ja luomme opetushenkilöstölle ja työelämäedustajille suunnattuja koulutuksia vaikuttavien työelämävierailujen toteutukseen.  

Olemme kehittäneet KoKiVa-hankkeessa Duuniskooppi-palvelun yhteydenpitovälineeksi koulujen ja yritysten välille. Rakentamamme tukimateriaali tarjoaa tietoa opetushenkilöstölle (opinto-ohjaajat, aineenopettajat) ja työelämäedustajille vierailujen suunnitteluun ja toteutukseen. Tarkoituksena on ohjata opetushenkilöstöä ja työelämän edustajia huomioimaan sukupuolisensitiivisiä lähestymistapoja, joilla voidaan rohkaista nuoria hakeutumaan aloille heidän vahvuuksiensa ja kiinnostuksensa, ei niinkään sukupuolen johdattamina. Lisäksi tarkastellaan, miten työelämävierailuilla voidaan vaikuttaa pystyvyysuskomuksiin tai opiskelumotivaatioon, ja arvioidaan tuoko työelämävierailu merkityksellisyyttä opiskeltaviin oppiaineisiin. Olemme valinneet joitakin yrityksiä tai organisaatioita sekä kouluja mukaan työelämävierailuiden pilottikokeiluihin, joista olemme saaneet positiivista palautetta eri osapuolilta. Näihin pilotteihin olemme valinneet naisedustajia miesvaltaiselta teknologia-alalta ja miesedustajia naisvaltaiselta opetus- ja kasvatusalalta, joissa on tällä hetkellä työvoimapulaa alueellamme.  

Duuniskooppi mahdollistaa entistä joustavammat ja laajemmin skaalautuvat pedagogiset työelämävierailut eri oppiaineiden tunneille sekä sitoo työelämätuntemuksen osaksi opetusta, opetussuunnitelman sisältöjä mukaillen. Palvelu on rakennettu tukemaan työelämävierailuiden toteutumista organisoidusti suunnittelemamme mallin mukaan. 

Hankkeen vastuullinen johtaja, kasvatuspsykologian professori Hanni Muukkonen 

Projektipäällikkö, väitöskirjatutkija Jenni Kunnari 

Suunnittelija Ella Saarenpää-Kervinen 

Asiantuntija Marguerite Guibert 

Tutkimusapulainen Anna Haapakangas 

Projektikoordinaattori (Siku) Vilma Nikkanen 

Kirjoittajat: Ella Saarenpää-Kervinen ja Jenni Kunnari

Oulun Yliopisto
Oulu
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Vipuvoimaa EU:lta 2014 - 2020
Euroopan unioni Euroopan sosiaalirahasto